KESÄKUU H1

01.07.2021

Kesäkuun toimet olivat pieniä, kun kaikki tuntui kalliilta

Suoria osakkeita lisäsin digi/tek osastosta Intel:iä ja ehkä turhan aikaisin, mutta siitä se ylös ponnistaa. En malttanut, vaikka Timo taannoin hienovaraisesti vihjasi, että kannattais odottaa ja ostaa käänneyhtiötä vastaa nousuun. Viisaampaa olisi ollut lisätä Nvidiaa ja ASMLlää. Noh, jatkan niiden kyttäilyä. Relais oli myös ostoslistalla, mutta vain harmittavan pieni määrä meni tiukalla rajahinnalla läpi. Milloin opin, että ihan senteistä ei saisi jättää ostomääräystä roikkumaan! Hevostallin vinkistä ostin Stokkaa, jonka kirjasin OST:lle, syystä mitä en itsekään tiedä. Siis miksi OST:lle tämä*? Eivätkä nuo kiinteistökauppahuhut sitten lopulta ainakaan vielä kesäkuussa realisoituneet. OR taktiikka vanhan kunnioitetun kauppatalon kanssa lienee ok.

Kesäkuun last but not least ostot olivat Sampoa, eli vakautta lisää kolmeen salkkuun. Jos jonkin sortin romahdus tulisi, niin tämä toipunee nopeammin kuin monet muut(?). Ihan MUTU tämän lausahduksen takana.

Innostuin IPOista

Kun ei ollut oikein muutoin mitä ostaa, niin tavoistani poiketen osallistuin IPOihin. Salkkuihin ui MerusPoweria, kiitos Rikun vinkin. Myös Puuiloa merkitsin ja lopulta sorruin Spinnovaankin. Ovat nämä vaan niin naurettavan pieniä määriä mitä anneista saa! Enkä ole ihan varma mitä näistä haluan pitää pidempään. Lisääkään en listautumisen jälkeen ostanut, vaan päinvastoin, teinkin sitten taas itselleni tyypillisen ipo-aloittelijan virheen ja myin jo Merukset kahdesta salkusta ennen kuin annin jälkeinen huippu saavutettiin. Spinnovaa ostin vain yhteen salkkuun, kokonaista 54 kpl tarttui siimaan. Spinnovassa en tiedä mistä maksoin, ei tuotetta, ei liikevaihtoa, vaan kyllä on todella hieno visio! Siitä kait sitten ja tulevaisuuden toivosta. Tähän ehdin varmasti isommin mukaan myöhemminkin.

Myyntejäkin suunnittelin

Harmillisesti alkuvuodesta olin pakko remppalaskujen vuoksi myydä ajallisesti hajauttaen, joten nyt kesäkuussa ei paljon myytävää löytynytkään. En ole koskaan toteuttanut Sell in May and go Away -systeemiä, eli että olisin tyhjentänyt keväällä koko salkun. En tohdi edes kokonaisesta positiosta luopua yhdellä kertamyynnillä, vaan tarvittaessa höylännyt vähän sieltä täältä ja ottanut voittoja kotiin hitaasti. Poikkeus tietenkin vahvistaa tämänkin periaatteellisen ohjenuorani, eli jos jokin mennyt pahasti pieleen heti kättelyssä ja tappiot vaan kasvavat, niin position kerralla yli laidan heittäminen on mielestäni ihan ok.

No niin, long story short tästä aiheesta, eli tapojen mukaan myin lopulta vain pienen erän TietoEveryä, joka on kehityksensä suhteen ollut viime vuoden aikana pettymys. Omistanut Tietoa yli 10 vuotta. Sitä on kolmessa eri salkussa, joten tuoreimmasta (kalleimmalla  ostettu) positiosta myin erän pienellä voitolla. 

Suunnittelin kovasti kotiuttavani voittoja myös Daimlerista. Sitten naapuri hevosmiehenä pisti hevosvoimavertailut peliin ja toppuutteli lähtemästä myyntien kanssa laukalle. "Opel ja Ford eivät ole edes autoja", ei niitä voi kuulemma verrata, kuten joku ulkomaan analyytikko oli tehnyt jossain jutussa, minkä laitoin kysymysten kera heppatallille. On se kiva, että tallipoika jaksaa vastailla ja vielä perustellakin. Mersut, Porschet ja Kansanautot jäivät vielä salkkujen talliin.

Kesäkuun aikana AirBnb toiminta Hangon Studio Kanervassa, on lähtenyt hyvin käyntiin. Lyhyesti: olen oikein tyytyväinen hankintaani. Kirjoittelen tästä joskus erikseen enemmän. Ei tällä rikastu, mutta saa kulut peittoon ja paljon iloa elämään!

Tämän ensimmäisen puolen vuoden aikana tullut ihmeteltyä tätä jatkuvaa nousua jo useampaan kertaan. Olen kyllä all in ja vähän enemmänkin sillä vipua on käytössä kohtuullisesti. Jotenkin en vaan osaa irrottaa osakkeista. Tämän pitäisi nyt soittaa hälytyskelloja! Ahneus käy...

TOP 10:ssä 

Yhtiöt ovat samat kuin toukokuussa. Voimakkaimmin ovat kasvaneet Wärre ja Kesko. Neste kompuroi tämän vuoden, mutta toivottavasti loppuvuotta kohden petraa tai ensi vuonna lähtisi uutten nousuun. Sampo meni ohi ja tämäkin on ollut suunnitelmissa, eli vähentää Koneen painoa tuolla kärjessä lisäämällä muita. Lisäksi olen tyytyväinen, että kolme muutakin yhtiötä top 10:ssä on yli 20% kasvuvauhdissa, vaikka pientä tämä on joidenkin kasvuyhtiöiden kolminumeroisiin kasvuihin.

Kalastajat  3 v

Koronasta huolimatta ihan parasta tässä puolen vuoden aikana ovat olleet kohtaamiset livenä fellow kalastajien kanssa ja tietenkin kalastus-klubin 3v bileet 16.6., jolloin vieraanamme oli Mikael Rautanen Inderesiltä!

Onko pilviä taivaalla tai myrskytuulta odotettavissa? 

Itse koen, että COVID maailmalla on edelleen uhka taloudelle. Aasian tilanne on epävakaa, Venäjän ja Intian koronaluvuista puhumattakaan! Kyllä tämä vielä voi taloutta heilauttaa, mutta reagoivatko kurssit yhtä voimakkaasti kuin maaliskuussa 2020, tuskin. Uskon, että kalastusveneemme pysyvät pinnalla! Oppinut positiivista ajattelua Päiviltä, kiitos siitäkin ja kiitos kalastajat, että olette!

* OST:ltäni puuttuu selkeä strategia, joten sen pito on katkolla. Saas nähdä, onko sitä enää olemassa vuoden lopussa.

Myyty: MerusPower 6,95, TietoEvry 6,26, 

Ostettu: MerusPower siirto sis. 5,62, Puuilo 6,60, Relais 19,15, Sampo 38,90-39,20, Spinnova siirto sis. 8,49, Valmet 35,5