HEINÄ-ELOKUU

01.09.2022

Alas vai ylös? Pessimisti ei pety!

Alkuun todettava, että ei ollut helppo kesä! Paljon oli henkilökohtaista huolta, murhetta ja surua. Iloa surun keskelle toivat kuvan karkeakarvaiset mäyräkoirat Lara ja Ludde jotka, päinvastoin kuin hoitajansa, ovat ikuisia optimisteja. Kesän aikana elämän pienimpiä murheita olivat pörssin liikkeet ja omat toimet osakkeiden parissa. Niitä tässä nyt kuitenkin yritän summata ja päädyn, selkeyttääkseni omaa ajattelua, käymään läpi ostot ja myynnit vähän tarkemmin.

Kesän vuoristorata

Markkinatilanteesta johtuen osakekurssien kiemurat ovat olleet jo alkuvuodesta lähtien vuoristoradan omaiset, eikä muutosta siihen menoon ole ollut kesän aikana näköpiirissä. Kesäkuu alas, heinäkuu ylös, elokuu alas...

Väliin on toiveikkuus herännyt, mutta sitten taas realiteetit lävähtäneet eetteriin FEDn ja EKPn taholta. Vauhtia vuoristoradan kurveihin, käänteisiin, ylä- ja alamäkiin on V-U sodan lisäksi tuonut kiihtyvä inflaatio, joka ei ota laantuakseen, vaan näyttäisi jäävän pidempiaikaiseksi kiusaksi, kuin mitä keväällä uskottiin. Lisäksi kiristyvä talouspolitiikka/elvytyksen ehtyminen ja inflaation myötä korkojen nousu hillitsevät kansalaisten ostovoimaa merkittävästi. Kulutussektorin ahdinko jatkunee.

Sitten viimeiseksi sodan (Fortum-Uniper) synnyttämä energiakriisi jäähdyttää vielä muutakin kuin Harvian kiukaita. Saattaa koko Eurooppa hytistä ensi talvena ja tehtaita Saksassa pahimmassa skenariossa olla tyhjäkäynnillä! Kannattaisiko nyt vaan käynnistää sielläkin niitä ydinvoimaloita?!

Oman kodin lämmön lähde on edelleen sähkö ja on toki myös varaava takka. Valitettavaa onkin, että energiayhtiömme Fortum ja koko Suomi Uniperkauppojensa myötä ui tosi syvissä vesissä. Oma sähkösopimus on voimassa vielä ensi kesään. Saunan sähkökiuas on Helo. Raaskiikohan tuota ensi talvena lämmittää?!

Syyllisiä etsitään ja Fortumin ahdinkoon jälkiviisaita riittää. Due Diligence saa maariskin lisäksi talouden oppikirjoihin uuden oman kappaleensa ja Fortumin Uniper-kaupoista siihen konkreettisen esimerkin.  Eikä valitettavasti voi sanoa, etteikö olisi varoitettuMyöhäistä pieraista, kun on housussa jo, sanoisi joku.

R.I.P. FORTUM

Ostin ensimmäiset Fortumit salkkuuni 3.12.2001 hintaan 4,80 €. Kalleimmillaan ostin juuri ennen finanssikriisiä hintaan 23,50 €. Vuosien saatossa yhtiötä tuli hankittua myös muihin salkkuihin. Vanhimmat (halvimmat) lahjoitin aikanaan lapsenlapsille, kun en halunnut maksaa veroja ja piti päästä kalliilla ostettuihin eriin käsiksi, kun tarvitsin verotukseen vähennyksiä. Heh, olipa tässä hyvä syy lahjoituksille. Voittojakin toki kotiutin aikojen kuluessa ihan mukavasti ja verot maksoin kuuliaisesti. Osinkoja Fortumista kertyi kaiken kaikkiaan nettona n. 70K €.

Sodan seurauksena Fortumin kuin myös muiden Venäjälle etaboloituneiden yhtiöiden tilanne alkoi kriisiytyä ja niinpä oli pakko pohtia omistusta tarkemmin. Ensimmäiset myynnit tein helmikuun lopulla ja siitä sitten kuukausittain vähensin tuntien luopumisen tuskaa, mutta ei tässä juuri ollut vaihtoehtoja. Heinäkuussa myin viimeiset erät. Jälkiviisaana voi tietysti sanoa, että Fortumista irtautuminen (laastarin repäisy) kerralla olisi ollut yksinkertaisempi ja tuskattomampi toimenpide ja tässä tapauksessa myös tuottoisampi kuin hitaasti nykien.

Eniveis, kiitos Fortum näistä vuosista, voitoista ja osingoista ja viime vuoden puolella Fortum-rahoilla ostetusta autosta, jonka siis hyvästä syystä ristin Fortumiksi!

Harvoin teen näin suurta "poistoa" salkuista, joten olin yllättäin hiukan suuremman pohdinnan äärellä. Fortumin exitin myötä rahaa oli normaalia enemmän kassassa ja piti miettiä, että mihin sen sijoitan. Ostoja heinä-elokuussa oli kuitenkin omassa mittakaavassa lopulta aika normi määrä. Myyntejäkin piti tehdä, koska tappioita kannattaa toki hyödyntää vähennyksiin.

Kesäkuun pörssin YTD pohjanoteerauksen jälkeen, tai juuri siitä syystä heinäkuu maistui hetken hunajalta! Vihdoinkin noustiin! Heinäkuun päättyessä salkku oli edelliseen kuukauteen nähden kuusinumeroisin luvuin plussalla. Vähään aikaan ei tarvinnut pyyhkiä hikeä otsalta kuin auringonpaahteen tai hikisen tennismatsin vuoksi.

Joko tämä kääntyi?

Toiveikkaammat optimistit povasivat jo käänteen alkaneen. Itse ikuisena pesimmisti ei pety -ajattelijana, mietin, että ei tuota iflaatiota vielä ole taputeltu, joten korkojakin on pakko vielä nostaa, kuten on luvattu. Vielä kun energiakriisi kärjistyy ja alkaa haitata yritysten toimintaa, niin on vaikea tarkoin sanoa, mitä vielä on luvassa. Omissa ajatuksissa taantuman ukha leijui vahvana.

Näin ollen olen Fortumista tulleet rahat heinä-elokuun aikana todellakin hajauttanut ja ripotellut pieninä ostoerinä useampaan kohteeseen. Koska epävarmat ajat edelleen näyttivät jatkuvan, niin jätin rahaa tilillekin mikä, minun periaatteessa lähes aina all in -strategian huomioiden, on todella poikkeuksellista. Uskoin siis, että oston paikkoja vielä syksyn/loppuvuoden mittaan tulee. Mennäänkö kesäkuun pohjien alle, en tiedä, mutta yksittäisiä dippejä yhtiökohtaisiin pohjiin saattaa tulla. Oma ostoslista ja hinnat syytä olla aina valmiiksi mietitty.

Mitä ja miksi ostanut/myynyt

Ostot heinäkuu

ASML 427,55  -> Haluan omistaa tätä alansa super osaajaa. Kurssi oli lasketellut muiden teknojen myötä, joten time to buy.

Nordea 8,33-8,87 -> Aiemmat hintavammat ostot tappiolla. Ostin lisää, kun hinta tuntui edulliselta. Osinkopolitiikkansa uskoakseni pitää. Taantumassa on hyvä omistaa osinkoyhtiöitä.

MetsäBoard 7,75-7,80 -> Hyvä hinta ja hyvä, lähes nettovelaton yhtiö pitkään salkkuun.

Valmet 23,82 -> Tavoitteena lisätä tämän painoa pikkuhiljaa. Sain mielestäni hyvään hintaan.

Remedy 24,90 -> Ajattelen, että tällä kasvuyhtiöllä olisi valoisa tulevaisuus, aikaa tulevaisuuden kirkastumiseen saattaa tosin kulua. Lisäilen pikkuhiljaa. Katsellaan kolmen vuoden päästä missä mennään.

UPM 28,55-29,46 -> Monien mahdollisuuksien yhtiö. UPM Energy mielenkiintonen kasvava osakokonaisuus. Onko tässä mahdollista jako kahteen yhtiöön? In any case, hinta tippui sopivalle ostotasolle.

Sampo 40,25 -> Taantumassa defensiivinen ja hyvä osinkoyhtiö. Jatkan tässä peittoa toisesta päästä, kun taannoin vähensin vanhoista kalliimmista ostoeristä. Vieläkin varaa vähentää samaisessa salkussa, jossa yhtiön paino huitelee liki 20%:ssa.

Ostot elokuu 

CapMan 2,95 -> Hyvä osinkoyhtiö. En pistä pahakseni syksyn toista osinkoerää. 

Merus Power 7,39-7,50 -> Kasvuyhtiö, jonka tulevaisuuteen ja tarpeellisuuteen mm. sähkön varastoijana ja vihreän teknologian edistäjänä uskon. Harmittaa, että en lisännyt vielä, kun kävi alle 7€:n (kuvittelin USA:n laskun heijastumisen jatkuvan pidempään kuin kaksi päivää). Toivottavasti vielä tulee oston paikkoja?

Remedy 21,80 -> Elokuun puolella laski lisää, kun pientä pettymystä oli ilmassa. Pitkään salkkuun ja aika näyttää...

BICO 42 SEK -> Salkun murheen kryyni, prosenteissa ja rahassakin eniten tappiolla. Lisäyksellä yritän vähän paikata, viisasta tai ei, en voi tietää. Tällä yrityksellä on kuitenkin jo tuotteita ja liikevaihtoa. Hyvä pitää mielessä, että biolääketieteessä R&D on super kallista ja siihen liittyy aina suuri riski. Tämän oman sijoituksen suuruusluokan riskin pystyn kantamaan.

Kesko A 21,25 -> Luotto-osinkoyhtiö. Voi tosin kärsiä taantumassa ostovoiman heikkenemisestä? Pitkä omistus (80-luvulta), joten pysyy salkuissa syklien yli. Pienistä laskuista ei myydä, vaan ostetaan lisää.

QT 54,10 -> ARRRGHhhh, piti tähänkin tarttua! Miksi en uskonut, kun hevostalleilta huudeltiin, että nelosella alkava hinta olisi ehkä jotenkin ok tälle ylihintaiselle analyytikkojen hypettämälle kasvuyhtiölle. Alle viidenkympinkin olisi tätä saanut ostettua. Ehkä tämä yhtiö ei vaan ole minua varten? Otan tästä toivon mukaan jossain vaiheessa omat pois? Pieni positio, joten kattellaan...

ASML 502 -> Alun perin ajatus oli myydä vähän alamäestä tappioita (kts. myynnit heinäkuussa) ja ostaa sitten takaisin halvemmalla, kun alamäki jatkuu. Vaan eihän tämä suunnitelma mennyt tietenkään maaliin. Tämän oston (onneksi pieni erä) jälkeenhän tuo taas lähti laskuun. Just my luck! Uusi pilkki on jo vesissä.

Myynnit heinäkuu

EXXON Mobile 86,00 -> Tunne itsesi! Ei minusta ole ulkomaisiin öljy- ja kaasuyhtiöihin sijoittajaksi. Liian ailahtelevaista puuhaa. Pitää olla paremmin/enemmän perillä tästä segmentistä ja siihen vaikuttavista tekijöistä ja vielä seurata tiiviimmin kuin mitä minun on mahdollista.

Fortum 13,70 ->  Myin tuhkatkin pesästä.

BICO 99 SEK -> Pakko jostain ottaa tappioita vähennyksiin.

ASML 439 -> Verotusta vähentääkseni tämäkin myynti. Jahkailin päätöksen kanssa liian pitkään ja niinpä ajoituksen mestarina "onnistuin" myymään tämän lähes pohjilta! Kuvittelin jatkavan laskuaan ja ostavani sitten takaisin halvemmalla. Paskan marjat, ostin sitten myöhemmin pienesti takaisin elokuussa hintaan á 502€. Heinäkuun alussa sain kyllä pienen erän melko pohjilta. Vaan kuka näistä tietää? Vekslailu on haastavaa peliä!

Modulight 4,14 -> Tamperelaista sydäntäni kirpaisi! ARRRGghhh, mikä kusetus (excuse me my French)! Onneksi luovuin, koska alamäki vain jatkunut. Luottoa yhtiöön tai toimitusjohtajaan ei enää ole. En palaa omistajaksi.

Myynnit elokuu

Aktia 10,46 -> Pitkään pitänyt poistaa koko yhtiö portfoliosta. Ei vaan nappaa! Vielä jäi vähän jäljelle.

Kempower 18,14-18,21 -> Järjetön hinta, yli miljardin arvo! Myin pois vähäiset omistukset. Hullu saa olla, mutta ei tyhmä. Mietin vaan eikö esim. Qt:n kurssikäyrä ole opettanut mitään?

Alphabet C € 119,60 -> Pienet voitot kotiutettu yhdestä salkuista, jossa haluan pitää mielummin osinkoa maksavia yhtiöitä. Google on kyllä menestyvä jatkossakin ja saatan tätä lisätä toiseen salkkuun.

Usean salkun hoidossa on se hyvä puoli, että niissä voi olla eri strategiat. Mikä sekin on yksi keino tasat riskiä ja tehdä pörssielämästä mielenkiintoista.

Neljän salkun kokonaisuus

Megatrendien tekno-/digiyhtiöiden osuus on portfoliossa edelleen pieni (jaoin elokuun taulukossa kalakaverin mallin mukaan omaksi ryhmäksi, jotta erottuu paremmin). Toisaalta hyvä niin, koska teknojen kurssit ovat tulleet alas keskivertoa enemmän. Saattoivat olla hieman ylihintaisia jo lähtökohtaisesti ja lisäksi komponenttipula vaivaa niitä edelleen. Vieläkö tullaan alas, en tiedä. Mietin kuitenkin, että kohta voi olla hyvä aika kasvattaa omistuksia (dipeistä)? Etenen tämän sektorin suhteen kuitenkin varovasti.

Elokuun lopussa portfoliossa tekno-/digisektorin kehitys valahti tappiolle, mutta en ole huolissani. Lähdin näihin vähän jälkijunassa mukaan, joten kasvukipuja riittää. Lisäksi ulkomaisten yhtiöiden seurannassa on omat haasteensa, vaikka Simply Wall st., Yahoo Finance ja Sijoittaja.fi -sivustot apuna joskus ovatkin. Taidan pitäytyä nykyisissä muutamassa jenkkiyhtiöissä ja eurooppalaisessa yhtiössä, vaikka valinnanvaraa olisi tuhansia. Kaikkea ei vaan voi, eikä tarvitse omistaa. 

Like Warren Buffet famously said: "You don't have to be right about thousands and thousands and thousands of companies, you only have to be right about a couple." 

Ilon aiheita oli, että heinäkuussa miinukset pienenivät vaikka suurin Sampo YTD jäikin negatiiviseksi. Positiivisia Neste ja Orion. Jihuuu! Top 10:ssä ei enää kokonaan punaista YTD-riviä!

Elokuun lopussa vihertää TOP-10:ssä myös Sampo ja UPM, eli 4/10 YTD plussalla. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan kuun lopussa kokonaisuus jälleen laski heinäkuuhun nähden koska kaikki muut kasvattivat miinustaan! 

Yksi suurimpia syitä elokuun lopun kurssien negatiivisuuteen lienee ollut, kun Powell puheessaan Jackson Hole:ssa vahvisti sen mitä FED oli jo pitkään suunnitellut. "The Federal Open Market Committee's (FOMC) overarching focus right now is to bring inflation back down to our 2% goal."

Summary

  • Stocks are falling sharply following Jay Powell's Jackson Hole speech.
  • There were no surprises.
  • Powell was direct and on point with what Fed officials had laid out before him.
  • Looking for a helping hand in the market? Members of Reading The Markets get exclusive ideas and guidance to navigate any climate.

Oliko tämä nyt niin suuri yllätys? Näemmä markkinoille oli, koska Nadaq rysähti yhtenä päivän 4% ja muu maailma perässä.

Hyviä päätöksiä?

Elokuun viimeisenä lauantai-iltana kotini terassilla mietimme ystävän kanssa sijoittamiseen liittyen, että nyt keskitytään osinkoyhtiöihin ja jätetään kasvuyhtiöt vähäksi aikaa holdiin. Katsotaan sitten syyskuun jälkeen miten tässä päätöksessä pysyttiin. Tätähän ei voi luvata varmaksi, kun naisen mieli saattaa muuttua.

Niin paljon kuin juoksemista hitaasti kiiruhtaen noin yleisesti ottaen inhoankin, niin nyt muistutan itseäni, että sijoittaminen on lajina maraton!

Toivottavasti saadaan vielä muutamia terassipäiviä tai -iltoja syyskuussakin! 

Hyvää syksyä!

Lopuksi pari lukulinkkiä.

Sijoittamisessakin kannattaa vaalia pieniä hyviä tapoja! Heikki Keskivälin kolumneja on ilo lukea, suosittelen. Miten nuori mies onkin näin fiksu!

Heinäkuussa katsaus tuloskauteen ja odotuksiin. Onko tässä hyviä vinkkejä, jää nähtäväksi.

Euroalueen taantuma by Robin Brooks