HEINÄKUU

01.08.2023

Tummia pilviä sijoittajan taivaalla, uhka vai mahdollisuus?

Tätä kirjoittaessa elokuun ensimmäisenä päivänä Nuottaniemessä sataa kuin Esterin pyllystä. Kyllähän sitä sadetta on toivottu, mutta että tällaista ja että koko viikoksi luvattu harmaata säätä! Sijoittajan taivaalla sitävastoin oli jo heinäkuussa tulosjulkistusten myötä tummia pilviä ja nyt näyttää siltä, että ei ihan heti ole tummat pilvet väistymässä.

OMXH heinäkuun pisteluku päätyi 9.874 pisteeseen! Lasketaanko kohta maaliskuun 2020 koronapohjien 9.486 pisteluvun tasolle vai mennäänkö jopa vielä ali! 

Onko tämä nyt uhka vai mahdollisuus, sitä pohtii moni.

Laskun syynä ei ole pandemia, eikä Venäjänkään toimia voi yksin syyttää. Suomella ja sen taloudella ei mene hyvin, niinpä yritysten surkeat tulokset eivät liene tulleet yllätyksenä. Huonot tulokset ovat luonnollisesti heijastuneet myös kursseihin! Syitä taloutemme pahoinvointiin on useita, korkojen nostot, pitkittynyt inflaatio, Euroopan talouden epävarmuus, sota jne. Jo tutuiksi tulleet kuviot toistavat itseään.

OMXH pisteluku kolmivuotisen jakson huipusta 13.449 on tähän päivään laskenut 27% ja YTD 8,6%.  Mihin pistelukuun päädytään tänä vuonna, tuleeko tästä toinen perättäinen miinusvuosi? Eihän sitä kukaan tietenkään toivo! Optimistisesti yritän tässä ajatella, että jos edes tuo viime vuoden lopun pisteluku 10.808 saavutettaisiin, niin olisin tyytyväinen!

Tuloskausi

Jorma Erkkilän artikkeli (Salkunrakentajat -sivustolla) summaa hyvin Angervuon laskelmia tähänastisesta tuloskaudesta. Niiden pohjalta ennusteet tälle vuodelle lupailivat siis vieläkin laskua. Mikäli oikein tulkitsin hänen ennusteitaan, niin OMXH lukemissa päädyttäisiin tänä vuonna alemmaksi kuin viime vuonna (30/12/22 =10.808). 

Milloin käänne sitten alkaa, sitä voi kukin ennustaa, mutta faktaa käänteen ajankohdasta on tunnetusti vaikea tietää. Artikkelin mukaan vielä Q3 olisi heikko, joten saavutettaisiinko pohjakosketus elo-syyskuun vaihteessa, vai alkavatko sijoittajat jo nyt kesälomilta palattuaan ennakoimaan nousua, jää nähtäväksi.

Itse mietin, että hyviä poimintoja pitkän (3-5v) aikavälin  sijoittaja voi tehdä jo nyt. Tylsät, ehkäpä myös defensiiviset osakkeet kuten vaikkapa Kemira (P/E 7) ja TietoEvry (P/E 11) on jo lyöty aika alas, samoin ruokakaupan varmana osinkokoneena pidetty Kesko (P/E 12)

Rakennus- ja kiinteistöbisneksen nousua moni myös odottaa ja miettii milloin iskeä siihen uudelleen kiinni. Alan syklisyys on tiedossa, joten kyytiin ja pois hyppääminen pitäisi ajoittaa kutakuinkin lankulle tai edes lähelle. Sama koskee alas lyötyjä konepajoja ja metsäyhtiöitä. Tosin sykliset UPM ja Wärtsilä ovat molemmat omassa salkussa yhtiöitä, joiden kanssa olen toistaiseksi elänyt syklien yli. 

Metsäyhtiöiden surkeaa markkinatilannetta ja eroavuutta tuloksissa selittää sellun sekä kuitupuun eriävät hintakehitykset. "Kuitupuun tarjonnassa on heikkoutta Venäjän-tuonnin loputtua, ja samalla puun kysyntä on pysynyt vahvana. Tämä pitää kuitupuun hinnan korkealla. Sellun hinta sen sijaan on kevään mittaan romahtanut kysynnän laskettua niin Kiinassa kuin Euroopassakin." Tämä on vaikuttanut etenkin Stora Ensoon ja myös UPMään. Tosin UMP:llä on Pesosen mukaan vaikeassa markkinatilanteessa puolellaan Uruguain edulliset tuotantokustannukset. Angervuo kuitenkin veistelee aiheesta, että "Toivottavasti Jussi Pesonen ei löydä ensi vuonna eläkekakun päältä kirsikan sijasta sitruunaa". Sitä toivon totisesti minäkin!

Erikseen tuoloskaudesta on mainittava nykyisin jo sarjapettäjäksi nimetty Nokia. Tulosjulkistuksen jälkeen taisivat yhtiön osakkeet lopulta lentää yli laidan monen lojaalin nokiauskovaisenkin salkusta. Kyllä voi myyntiä järjelläkin selittää, mutta kyllä useista some-kirjoituksista ja -kommenteista päätellen Nokiaan liittyy paljon tunteita ja nyt taas pettymystä, enkä sitä lainkaan ihmettele. 

Analyytikoiden ja julkisten keskusteluiden hehkutuksista huolimatta olen jo pitkään ollut sitä mieltä, että on niitä muitakin yhtiöitä. Nokiaa on mielestäni aina katsottu ruusunpunaisten silmälasien läpi ja siitä kirjoitettu lehdissä enemmän kuin monesta muusta yhtiöstä (perustuu MUTUun). On haluttu nähdä sen nousevan uudelleen maailman johtavien brändien joukkoon ja nostavan Suomen uudelleen maailmankartalle.

Miten niin maailman kartalle? Jonnet ei muista, muuta minä boomerina muistan hyvin, kun 1992-2000 matkustin paljon työn puolesta kansainvälisessä työyhteisöissä eri puolilla maailmaa ja aina kun sanoin tulevani Suomesta (ulkonäöstäni kotimaatani ei kukaan osannut päätellä), oli toisen osapuolen ensimmäiset sanat "Oh, NOKIA", johon minä vastasin "Oh yes, connecting people". Those where the days! Ja kyllä, tunsin ylpeyttä suomalaisuudesta ja Nokiasta, tietenkin! 

Lomamatkalla mieheni kanssa yhdellä karibian köyhimmistä saarivaltioista (Grenada) näimme pienen kyläpahasen kioskin kupeessa NOKIA-brändätyn päivänvarjon! Kännyköitä ei Grenadassa ollut eikä meilläkään silloin vielä ollut sellaisia matkassa, eivät olisi siellä toimineetkaan! Lonly Planet -kirjat olivat oppaana, internetyhteyksiä ei ollut, mutta Nokia-varjo siis oli saarivaltioon tiensä löytänyt!

Eksyin vähän aiheesta... miten tästä nyt pääsen seuraavaan kohtaan. Ehkä niin, että kuten Nokian brändi ja päivänvarjot hajautettiin ympäri maailmaa, niin tämä tuloskausi on viimeistään osoittanut, että niin kannattaa hajauttaa myös osakesalkku ympäri maailmaa!  

Hajauttaminen kannattaa!

Tässä almäessä on monella vasta-alkajalla salkussa turskaa ainakin, jos pääpaino on ollut suomiyhtiöissä. Onnistumisiahan tänä vuonna on tullut lähinnä ulkomaisista teknologia- ja ai-osakkeista! Tämä tosiasia varamaan nyt viimeistään siis avannut hajauttamisen merkityksen sijoitussalkussa. 

Perusohje, hajauta ajallisesti, toimialakohtaisesti ja maantieteellisesti on edelleen ihan timantti!

Mikäli ei itse jaksa perehtyä ja seurata ulkomaisia yhtiötä, voi maantieteellistä hajautusta hakea rahastojen ja ETF:n kautta. Itsekin koen ulkomaisten yhtiöiden seurannan joskus raskaaksi. Muutaman ulkomaisen suoran omistuksen lisäksi salkusta löytyy yksi globaali ETF, johon olen tyytyväinen iShares Edge MSCI World UCITS ETF. Helpoiten tämä löytyy oman pankin sijoitustarjonnasta ISIN-koodilla: IE00BP3QZ601. Vähän reilussa kolmessa vuodessa on tuon kehitys ollut +39%. Tätä ei pidä tulkita suositukseksi, vaan kehoitukseksi perehtyä etfien suomiin mahdollisuuksiin hajautukseen liittyen.

Ajoittaminen on vaikeata jopa ammattilaisille kuten Kyllönen & co ovat viime viikolla saaneet tuta. Heidän rahasto lopetettiin vain puolitoista vuotta aloituksesta. 

Lainaus AP:n artikkelista: "Tämä on ollut henkisesti hyvin raskas matka ja kova paikka meille kummallekin. Näin jälkikäteen katsottuna rahaston aloitus 2022 tammikuussa oli poikkeuksellisen vaikea aika aloittaa erityisesti pohjoismaisiin pienyhtiöihin sijoittava rahasto, ja myös muilla vastaavanlaisilla rahastoilla on ollut haastavaa. Emme silti voi syyttää vain sijoitusympäristöä, vaan olemme pettyneitä sijoitusstrategiamme toimivuuteen." 

Minun kaltaiselle amatöörille ajoittaminen on vaihtelevasti myös tietty ollut haastava, mutta pitäähän sitä aina yrittää ja joskus siinä onnistuukin. Toimialakohtaisessa hajauttamisessa auttaa oman portfolion seuranta ja uusia sijoituspääköksiä tehdessä painotusten huomioiminen/hallinta.

Kun tuota OMXH käyrää katsoo, niin voi hyvin pohtia, että aletaan olla pisteessä, että lähes mitä tahansa suomalaista osaketta kannattaa kohta kalastaa? Joko tämän pörssivuoden 2023 pohja siis häämöttää 🤔? 

TOP 10

Uskon edelleen strategiaani ja siihen että yhtiön laatu ja arvo ratkaisevat pitkän aikavälin tuoton edukseni. Having said that, niin omaa TOP 10 -listaa YTD muutosluvut kun katson, niin uskon puute todellakin väliin iskee otsalohkoon! Niinpä siirrän katseeni taulukon oikeaan reunaan kum. kasvu-%:iin ja voin vielä hymyillä kohtuullisen vapautuneesti. 

Wärtsilä on toistaiseksi listan ainoa YTD tähti! Neste ja Kone ovat olleet pitkän aikavälin luottoyhtiöitä, joskin nyt molempien tilanne on hivenen huolestuttava. Kone kärsii Kiinan rakennusalan lamasta ja sille ei loppua ole näköpiirissä. Myös Neste painii useiden haasteiden kanssa, joista kilpailun kiristyminen jatkossa ei ole pienin. Nesteen painoa olen vähentänyt niin, että 7% paino kokonaisuudessa on jo ihan ok.

Top 10:stä on tippunut Orion ja tilalle noussut jo aiemmin siellä ollut TietoEvry. Orionin kurssi kovista odotuksista huolimatta on YTD laskenut 32%, mikä on ollut pettymys myös minulle! TietoEvryä olen lisännyt pikkuhiljaa pienistä notkahduksista lähinnä hyvä osinkotuotto motiivina.  

Portfoliossa hiljainen heinäkuu

Ei merkittäviä muutoksia. Jonkin verran arvelutti ai-yhtiöiden korkeat arvostustasot ja päädyin hivenen vähentämään NVIDIAa, jonka tämän vuoden huikea yli 200% nousu on nostanut tunnuslukunsa pilviin (P/E 243). Pienestä dropista kylläkin sitävastoin lisäsin vähän ASMLää (P/E 35), jonka nousu ollut maltillisempaa, eli YTD "vain" +30%. Kurssi ei vielä ole ylittänyt ATH:ta (765€) ja on myös edelleen alle 52 vko ylimmän (698€). Harmillisesti nämä kumpikaan eivät yllä vielä T'OP 10:iin vaan ovat sijoilla #13. ja #14. 

Ai on jo tätä päivää ja tulevaisuudessa sen hyödyntäminen tulee arkipäiväksi monille eri aloille mm. lääketieteen R&D puolelle. Uskoisin että mahdollisuudet ovat loputtomat, emmekä niitä kaikki vielä ole osanneet edes hahmottaa. 

Portfolion rahoitussektori on edelleen painoltaan suurin lähinnä syystä, että sinne osuu kolme Top 10:n yhtiöistä, joista Sampo vielä edelleen #1. liki 12%:n painolla. Koska uskon, että korkotaso ei äkkiä, jos koskaan enää nollatasoon palaa, niin korot satavat pankkien laarin jatkossakin. Kun niillä riskienhallinta on hanskassa, kuten Nordealla on, niin pidän sitä kohtuullisen turvallisena sijoituskohteena. Hajautuksen vuoksi ja Peter Seligsonin peesissä otin jo kesäkuussa myös Deutsche Bankin mukaan tähän sektoriin.

Kokonaisuus on noin pari prosenttia miinuksella viime vuoden loppuun verrattuna. Portfolion heikkous lienee ollut, että suomiosakkeiden paino on suuri 85%. Tämä on kuitenkin vasta osavuoden (7kk) tulos, joten kattellaan, sano tamperelaanen. 

Kumulatiivisesti omistuksista n. prosentin tappiolla ovat vain Valmet (#15.) ja MetsäBoard (#16.) ja vähän enemmän (8,5%) on miinuksella Citycon (#21.). Kaikki em. kärsivät huonosta markkinatilanteesta/syklistä. Isompia miinusprosentteja salkusta kyllä löytyy, mutta niiden omistusten paino on niin mitätön, että ei merkitystä kokonaisuudessa, eikä em. paino vielä kovin suuri ole (2,1-2,3%).

Kyllä se aurinko vielä risukasaan paistaa...

Ovatko osakkeet jo kypsiä poimittaviksi? Kovasti alkaa näyttää siltä ja houkutus on suuri nyppästä koko terttu kerralla. Itseäni hillitsee käteisen puute ja vipua en haluaisi lisätä, vaikka sijoituslimiittitilin korot voikin tulonhankkimiskuluina vähentää. Monilla vielä mielessä valtaisa kornadippi ja harmitus, että ei ehtinyt siihen mukaan sen jäätyä niin lyhyeksi. 

Herätys romahduksia odottava nuoriso! Nyt aletaan olla kohta samalla koronadippitasolla! Aina se "romahdus" ei tule kertarysäyksellä jonkun mustan joutsenen seurauksena. Nyt on lasketeltu koko vuosi, eli hyvin ehtii poimimaan, mutta velkaa sitä varten näillä koroilla ehkä harvempi ottaa? 


TEHKÄÄ HYVIÄ POIMINTOJA JA MUKAVAA MARJAISAA SYKSYÄ!

Myynnit/vähennykset

eQ, Kesko A, ETF: ishs gl Clean Energy, MerusPower, NVIDIA, Outokumpu

Ostot/lisäykset

ASML, Citycon, Deutsche Bank, Fortum, KH Group, Tieto Evry, Valmet