HUHTIKUU - Tietääkö joku, osaako kukaan ennustaa?

30.04.2022

Oma ostoslista ja maltti ovat valttia!

Pörssi heiluu ja se kuuluu asiaan

Huh, huh huhtikuuta! Heiluntaa on ollut ylös alas päivävaihteluiden ollessa jopa -2,5 - +2,5%. Tämä heilunta epävarmoina aikoina lienee normaalia. Tammikuusta lähtien olemme olleet vuoristoradan kyydissä poikkeuksetta joka kuukausi! Nousuja on ollut, mutta trendi on ollut alaspäin. Niinpä näyttää siltä, että tulossa olisi miinusvuosi?! 

Syitä heiluntaan on useita. Ensin ennakoitiin talouskasvun hidastuvan (välillä taas piristyvän), korot lähtisivät vihdoin nousuun, keskuspankkien elvytys loppuisi. Inflaatiokin alkoi jo alkuvuodesta jenkeissä nostaa päätään.

Sitten tuli venäjän hyökkäys Ukrainaan. Tämän "erikoistilanteen" piti olla ohi viidessä vuorokaudessa, vaan ei ollut. Sodaksi eskaloitunut kriisi vaan jatkuu ja voi olla, että tästä tulee ns. jäätynyt tilanne maiden välille. Arvailla voi, mutta kukaan ei lopulta tiedä miten tässä käy. Pistääkö venäjä voimalla Ukrainan polvilleen, vai kestääkö Ukrainan puolustus ja venäjä joutuisi nöyrtymään?! 

Samoihin aikoihin lähtivät hinnat nousuun, raaka-aineet ja osin sodan seurauksena myös ruoka kallistuivat. Suomessakin inflaatio on jo 4%:ssa. Kustannusinflaatio vaikuttaa etenkin yrityksiin, jotka ovat riippuvaisia kallistuvista raaka-aineista, mikäli eivät pysty siirtämään kohonneita kustannuksia tuotteisiinsa. Myös ihmisten kulutuskäyttäytymiesessä on nähty muutoksia. Kaupankäynti on hiljentynyt, Verkkokauppa antoi negarin, samoin Tokmanni.

Sotatilan ratkaisua merkittävämpi kysymys pitkällä aikavälillä lieneekin ajautuuko talous taantumaan. Sellaisia uhkapilviä on kyllä taivaalla näkyvissä, vaan vaihtoehtoisia sijoituskohteita pörssin tilalle on edelleen vaikea löytää.

Salkkujen reaktiot

Jännä ollut huomata, että lähes jokainen kuukausi on alkanut nousulla ja kokonaisuus näyttänyt plussaa edellisen kuukauden loppuun verrattuna. Vaan sitten loppukuusta on menty taas alas entistäkin enemmän. Niinpä YTD kehitys on edelleen pahasti pakkasella, joskin miinus vs. edellisen kuukauden loppu on koko ajan pienentynyt. 

Huhtikuussa salkkukokonaisuus sinnitteli plussalla, välillä reippaastikin kunnes 30.4. Nesteen kurssi tippui 10% ja niinhän kokonaisuuden tilanne vs. maaliskuu päätyi jälleen miinukselle.

No mitä sitten? Olen yrittänyt hillitä ostoja alkukuusta, ehkä jotain myyntejä koittanut keskittää siihen, vaan paljon ei ole sellaista mitä haluaisin myydä. Fortumia, kuten jo aiemmin raportoin, myin maaliskuussa ja siitä tulleet rahat hajautin eri yhtiöihin (kts. maaliskuun blogi-kirjoitus). Loputkin YIT:t myin nyt huhtikuussa, vaikka, jos joku rakennusfirmoista pitäisi pitää, on se mielestäni juuri YIT. Myin pois myös Tokmannin tosin negarin jälkeen ja hyvä niin, koska tulos valahti tappiolle ja kurssi valui vielä lisää. Ostoja pyrkinyt ajoittamaan loppukuuhun ja/tai johonkin suurempaan päivälaskuun, mikäli jokin ostoslistan yhtiöstä laskenut reippaammin. Vaikea pohjiin on osua, mutta täytyyhän sitä yrittää.

 Portfolion tavoitteet ja ostoslistan toteuttaminen

Omassa portfoliossa tämän vuoden 1. tavoite on ollut kasvattaa ulkomaista painoa -> 20% (nyt 16,5%) lisäämällä mm. digitalisaation ja liikkumisen megatrendeihin liittyviä yhtiöitä.

Puolijodevalmistaja AMD lähtikin huhtikuussa vähän korjaamaan alaspäin, joten tartuin siihen. Jälkiviisaana totean, että näitä(kin) ostoja olisi ehdottomasti pitänyt hajauttaa pidemmälle aikajaksolle. Siihen, että tämä ajallinen hajautus ei täysin toteutunut, vaikutti toki pieni tahaton "nollavirhe".

Pienissä erissä oli tarkoitus AMD:tä lisätä, eli ostaa varovasti 10 kpl ja lisätä sitten ostoerien kpl-määrää, jos lasku jatkuu. Hah, no ei mennyt kuten Strömsössä kun täräytin ostomääräykseen vahingossa yhden nollan liikaa ja niin kaupan hintalappu oli alle tonnin sijaan liki 10 k€. Kauppa ehti toteutua, ennen kuin huomasin virheen. Siinä ei sitten tuolle tilille paljon rahaa jäänyt seuraavien erien ostoon. Kurssi jatkoi laskuaan, käyden jopa alle 80 €/kpl (minun oh á 97 €)!

Joku voi ihmetellä, miksi lähdin ostoksille, jos ajattelin kurssin laskevan lisää. No, jos olisin oikeasti tiennyt ja osannut ennustaa, niin tietenkin olisin ostanut/ostaisin vasta pohjilta, sehän on selvää! Valitettavasti en voi väittää tietäväni, enkä myöskään osaa ennustaa, ainakaan oikein, joten pienissä erissä... Se on 50/60!

ASML:ää ja NVIDIA:aa en ole huhtikuussa lisännyt. Sen sijaan lisäsin Googlea, eli Alphabetia vielä toiseenkin salkkuun splittausta ja omien osakkeiden osto-ohjelmaa odotellessa. Konsernin tulos oli pieni pettymys, mutta hinta oli jo laskenut vuoden alusta niin, että suuren suurta korjausta alaspäin ei tullut. Vielä kun hinta heinäkuussa splittauksen jälkeen "laskee" psykologisesti sijoittajaystävällisemmälle tasolle, näen tässä hyvinkin potentiaalia ja upsidia tulevaisuudessa.

Sijoittaja.fi analyysistä: Pitkässä juoksussa Google on ollut erinomainen sijoitus ja laskut on kannattanut käyttää ostopaikkoina. Nykyisessä ympäristössä teknologiaosakkeet palannevat sijoittajien suosioon, kun inflaatiohuolet hellittävät ja korkojen nousu rauhoittuu. Google on arvostusluvuilla yksi edullisimmista jättiteknoista. P/E-luku on vuoden 2022 tulosennusteella alle 20.

Liikkumiseen liittyen Lasselle lisäsin lempimerkkiään Mersua, kun näyttää Mersu vahvasti panostavan sähköiseen mallistoon ja Unkarin tehtaaseen. Laatu on aina laatua. Myös Volkswagenin osake valahti sen verran alas, että sitäkin vähän lisäsin, samoin kuin Mersusta irtautuneen Daimler Trukin osaketta.

Salkkukokonaisuuden painotukset huomioiden 2. tavoite on ollut kasvattaa finanssisektoria. Niinpä huhtikuussa lisäsin Sieviä, Cityconia ja Nordeaa. Viimeksi mainittu onkin jo yltänyt TOP kymppiin. EQ käväisi myös alle 20 € hinnassa, mutta en onnistunut nappaamaan. 

Tykkään eQ:sta, osaamisensa on vakuuttavaa ja asiakaskuntansa varakasta (laiskaa) väkeä, joka maksaa mielellään omaisuutensa hoidosta. Lisäksi asiakkainaan on institutionaalisia sijoittajia ja säätiöitä, jotka eivät helposti vaihda salkunhoitajaa. eQ pysyy ostoslistalla.

Sampo on portfoliossa jo reippaasti suurin, joten sen painoa pitäisi jossain vaiheessa jopa ihan snadisti laskea. Sammon vähentäminen sillä varauksella, että painotus ei tasapainotu muilla ostoilla. Sammon kurssi saattaa hyvin käydä YTD huipussa ennen 19.5. osingon irtoamista ja silloin myyn pienet, kalliilla 2017 ostetut erät yhdestä salkusta, jossa sen paino yli 20%.

 3. tavoite olisi saada nostettua yksi ulkomainen yhtiö kymppikerhoon (ei ehkä toteudu tänä vuonna). 

Last byt not least pyrin edelleen kasvattamaan vuotuista osinkovirtaa ja kokonaisuuden arvoa. Kokonaisuuden arvon nostaminen lienee tämän vuoden suurin haaste, kun katsoo TOP 10:ssä YTD kasvuprosentteja! Kokkonaisuus ei kyllä minun omin voimin plussaksi muutu. Pitäisi yritysten saada kurssikehitys vihreälle ja senhän määrää markkina, joka nyt näyttää valitettavan punaiselta. 

Jälleen muistutan itseäni, toisin kuin golfissa, pitkä peli ratkaisee, OR! 

Edit. Huomioitavaa, että sijoitetun pääoman kumulatiiviset kasvuprosentit ovat plussalla pl. kasvuyhtiöt (kts. taulukko alla). Kasvuyhtiöiden (high risk) kasvu miinuksella, hymmmm 🤔. Onneksi niiden paino on mitätön! Tokmanni on pois luvuista vaikka näemmä jäänyt viellä kulutus ja palvelut riville.

Pakko tehdä valintoja

Epävarmoina aikoina inflaation laukatessa ja korkojen noustessa sanotaan, että vältä kasvuyhtiöitä etenkin, jos ovat velkaisia (monesti ovat) ja myös syklisiä, joihin kustannusinflaatio vaikuttaa. Noh, niinpä ostoslistallani odottamassa vuoroaan ovat syklisistä Valmet, Metso-Outotec ja Wärrekin, vaikka useasti sanonut, että tuota viimeksi mainittua on jo tarpeeksi. Ennakoin, että näiden aika vielä koittaa joten niitä voisi ostaa vaikka jo nyt, jos halvalla saa ja pitkään salkkuun förstos ja sitten mennä strategialla OR. Aika on sijoittajan paras ystävä.

Huhtikuussa nämä sykliset kävivätkin jo minun ostohinnoissa, mutta oli pakko tehdä valintoja, kun rahat eivät riitä kaikkeen. Käteisen, jota oli mm. Fortumin myynnistä, priorisoin ostamalla finassiyhtiöitä, joista etenkin Nordea hyötynee korkojen noususta. Digiyhtiöistä Alphabet ja AMD, samoin saksalaiset autofirmat ohittivat myös priorisoinnissa kotimaiset sykliset yhtiöt. 

Tietenkin tässäkin poikkeus vahvistaa säännön, eli lisäsin lopulta Wärtsilää, kun 8 €:n hinta alittui ja koska Wärrellä on mielestäni hyvä suunta.

Ote KL:stä 28.4. Ilmastoasiat koskettavat vahvasti koko teollisuutta. Wärtsilän nykyinen valikoima mahdollistaa jo nyt asiakkaiden siirtymisen hiilineutraaleihin polttoaineisiin, kuten biopolttoaineisiin tai synteettiseen metaaniin. Wärtsilä rakentaa Vaasaan uuden t&k- ja tuotantokeskuksen Wärtsilän uusi teknologian kehityskeskus tuo Vaasaan 200 miljoonan investoinnitWärtsilän jättitilaus ilahdutti - Onko energiainvestointien tulppa irtoamassa? Håkan Agnevall haluaa nostaa Wärtsilän kysyntävajeesta vähähiilisen meri- ja energiateknologian suunnannäyttäjäksi - "Asiakkaat eivät halua jäädä käytöstä poistuvan teknologian vangeiksi". Vihreä siirtymä on Wärtsilälle jatkossa Agnevallin mukaan entistä tärkeämpi kilpailutekijä, sillä yhtiö arvioi siirtymisen uusiutuvaan energiaan kiihtyvän jatkossa entisestään. "Pitkällä aikavälillä meillä on käsissämme erinomainen liiketoimintamahdollisuus. Käymme tähän liittyen jatkuvasti aktiivista dialogia asiakkaidemme kanssa", hän summaa. Vaasan investointi on yhtiölle myös tästä syystä erityisen tärkeä. Siellä yhtiö kehittää ratkaisuja uusiin vihreisiin polttoaineisiin sekä muuta alan huipputekniikkaa.

Ennustamisen vaikeus

Enpä muista milloin olisi ollut yhtiöiden kursseissa näin voimakasta päivittäistä ja jopa päivän sisäistä vaihtelua. Volatiliteetti on korkea ja siihen oman lisänsä toi myös huhtikuussa alkaneet Q1 tulosjulkistukset.

Enhän tietenkään tiedä, miten, mihin suuntaan ja millä aikataululla nämä sykliset tai muutkaan yhtiöt kääntyvät! Mennäänkö vieläkin alas ja tuleeko uusia hyviä tilaisuuksia ostoille. Itse miettinyt, että kaikkiin heilahteluihin ei pitäisi paniikin omaisesti reagoida, varsinkaan nyt kun tuntuu, että joka toinen päivä sijoittajien mielissä on pelko romahduksesta ja joka toinen optimismi ja ahneus. Jos ei tiedä mitä tekisi, niin paree olla tekemättä yhtään mitään ja näin välttää sekoilu, sähläys ja turha vekslailu. 

venäjän voitonpäivä 9.5. lähestyy, joten mitä vaan voi tapahtua! Täytyykö putinin osoittaa siihen mennessä voimansa Ukrainan sotarintamalla ja saavuttaa jokin voitto hinnalla millä hyvänsä? 

 On myös toisenlainen näkemys, saksalaisen tutkijan Sabine Fischerin huomio on, että jos putinin hallinto kaatuu, niin maa voisi ajautua sisällissotaan. 

Sanomattakin lienee selvää, että mieluisin vaihtoehto olisi tuo putinin hallinnon kaatuminen ja herran häviäminen maailman kartalta bitti-avaruuteen.

Vaikka ennustaminen on vaikeata, niin huomioiden edellä kirjoitetun, ei tarvitse kummoinen ennustajaeukko olla voidakseen todeta, että pörssiin liittyen vuoristoratamaisen voimakkaat kurssiliikkeet mitä todennäköisemmin jatkuvat. Edesmennyttä mäkikotkaa siteeraten tästä aiheutuva jokainen chäänssi on  mahdollisuus!

Super torstaina 28.4. mikään ei riittänyt

Aika vaikea käydä tätä tulojulkistusten superpäivää läpi. Siksi totean vain, että aamusta noustiin ja iltapäivä oli jyrkkää laskua, joka iltaa kohti loiveni. Hyviä, toinen toistaan parempia tuloksia julkaistiin (pl. rakennusyhtiöt Lehto ja SRV), mutta kurssit laskivat. Nokian kurssi yritti nousta, mutta lopulta sekin kyykkäsi. CapMan oli ainoa valopilkku. Se lähes tuplasi tuloksensa ja hyvin niillä meneekin! Frimodig luotsaa yhtiötä erinomaisesti.

Positiivisesti kun katsoo niin, jos nyt missaan yhden oston paikan, niin lohduttaudun sillä, että uusia mahdollisuuksia tulee yhtä varmasti kuin Martin Paasin säännöllisiä 50%:n romahdusennustuksia. Paasi on siinä mielessä johdonmukainen ennustuksissaan, että ainakin viimeiset viisi vuotta hän lienee vai ennustanut romahduksia. Kyllä Paasi vielä joskus pääsee tuulettamaan, että "mitä minä sanoin". Tuuletuksen ajankohdasta ei ole nyt antaa tarkempaa tietoa.

En siis tiedä mitä tapahtuu pörssissä tai sotatantereella, enkä todellakaan osaa ennustaa! Niinpä maltti on valttia ja itselleni sopii paremmin kuin hyvin kultaisen keskitien kulkeminen, missä ikinä se pörssikartalla sijaitseekaan.

KL:n Opition (27.4.) haastattelussa Mika Heikkilän viisas ja oivallinen ohje sijoittajille ja miksi ei myös yritysten ja maiden johtajille johtamiseen sopiva:

"Pelon ja ahneuden ääripäiden hillintä on tie menestyksekkääseen sijoittamiseen".


To my allegedly million readers
HAUSKAA JA RIEMULLISTA VAPPUA & TYÖN JUHLAA 🥳


Myynnit: 

Kaikki loputkin YIT:t myyty (3,70) , ei enää omistusta. Tokmanni (13,23) myös poistui kokonaan. Myös Aktia on poistolistalla ja sitäkin vähensin (10,0).

Ostot: 

Alphabet € 2.295, AMD € 80,90 - 97,0, BICO 12,20, Citycon 6,77, Daimler Truck 23,30, Inderes 45,60, Kesko A 22,10, Nordea 9,51, Mercedes 63,12, Sievi Capital 1,46-1,47, Volkswagen 149,5, Wärtsilä 7,92

PS. paikoin tekstissä v ja p ovat tarkoituksella pienillä kirjaimilla.