JOULUSIIVOUS

19.12.2021

Viimeisiä hetkiä tehdä salkkujen joulusiivous, miettii moni

Aina ihmetellyt miksi tappioita (veromyyntejä) aletaan myydä vimmatusti vasta marras-joulukuussa. Johtuuko se siitä, että toivotaan, jos se jokin oman salkun tappiollinen yhtiö tai jokin vanhoista negatiivista ostoeristä sittenkin nousisi plussalle marras-joulukuussa. Noh, ei noussut ja sitten myydään paniikissa joulukuussa hinnalla millä hyvänsä, mikä aiheuttaa ainakin pienemmissä yhtiöissä loppuvuoden dippauksia.

Rakas kälyni taannoin totesi, että ei ole myynyt mitään, kun ei tiedä milloin pitäisi myydä. Sanoin, että ei todellakaan tarvitse väkisin alkaa myymään yhtään mitään, jos ja kun omaa hyvät yhtiöt salkussa ja muutoinkin oman talouden kassavirta on kunnossa. Lupasin palata asiaan, milloin itse myyn tai mitä mahdollisia syitä myynteihin voisi olla. Tässä nyt palaan aiheeseen.

Itse teen salkkujen siivousta pitkin vuotta

Miksi ja milloin myyn?

Jos ja kun jonkun yrityksen kurssi laskee ja onkin yllättäen ikävän näköinen punainen rivi salkussa, niin aina olisi ensin hyvä pohtia miksi sen kurssi laskee eikä rynnätä suin päin myymään. Niinpä, jos pienen tutkinnan jälkeen totean, että yhtiössä on kaikki mennyt pyllylleen, niin ehkä myyn, riippuu vähän tappion suuruudesta. Pienistä en hätkähdä, vaan annan ajan hoitaa. Jos yhtiö on hyvä, mutta esiintyy "tilapäistä häiriötä" (sykliset yhtiöt) ja laskuun löytyy jokin syy, jonka uskon korjaantuvan ajan kanssa, niin pidän ja myynnin sijaan hyödynnän laskun lisäämällä "alesta". Hyvät yhtiöt menevät kyllä kuoppien yli ajan kanssa. Time is my friend.

Myy kun johto myy?

Yksi yleisenä viisautena pidetty lause on, että seuraa mitä johto tekee, eli kun johto myy, niin myy ja kun se ostaa, niin osta. Sitä, että johto ostaa, voi melkoisella varmuudella pitää positiivisena signaalina. Kun taas siihen, että joku johdosta tekee ison myynnin, voi olla useitakin syitä, joten no panic. Itsellänikin on useita syitä myynteihin.

Omat syyt myydä osakkeita

  1. Tarvitsen rahaa elämisen kuluihin ja isompiin menoihin (uusi auto, kodin remontit, matkat)
  2. Haluan muuttaa painotuksia tai allokoida rahaa uuteen positioon. 
  3. Poistan yhtiöitä, joita olen ostanut kokeilu- tai treidausmielessä. Näitä ovat esim. jotkut IPOt, joista voi illallisrahat kotiuttaa, jos ei halua niitä pidempiaikaiseen omistukseen. 
  4. Poistan sijoituksia, jotka tavalla tai toisella ovat mielestäni osoittautuneet virhesijoituksiksi. 
  5. Yhtiön arvostustaso on noussut järjettömäksi
  6. Romahdus ei ole syy myydä.

Ykköskohtaan liittyen myyminen tuottaa tuskaa, koska joskus on todella vaikeata valita mistä vähentää, kun on mielestään ostanut vain hyviä yhtiötä ja haluaisi ne pitää, mutta laskuthan on maksettava eikös juu.

Tämän vuoden aikana "pakosta" vähennetty mm. Sampoa ja Fortumia, koska kyseissessä salkussa ei ollut mitään huonoa mitä myydä. Molemmissa on suuri paino ja Sampo rikkoi myös ATH:n, joten sain kalliilla ostetun erän kotiin ja samalla painotus hiukan tasapainottui. Vaisalaa vähensin myös pikkuhiljaa ja lopulta kokonaan. Otin siitä hitaasti hyvät voitot (160-190%) ja meni sekin raha autoon. 

Lopulta vähensin Nokiaakin vielä joulukuussa, jotta kuun autonmaksuerä saatiin hoidettua. Auto on maksettu OP yritysrahoituksen kautta, mikä suo mahdolllisuuden hajauttaa myyntejä puolen vuoden ajalle mitättömällä korolla. Tämän koin järkevämmäksi vaihtoehdoksi kuin irrottaa koko raha kerralla pörssisijoituksista. Toisaalta voisi olla helpompaa repäistä raha irti nopealla nykäisyllä kuten laastari iholta, kuin kiduttaa itseään hitaalla poisto-prosessilla. Näin kuitenkin tällä kertaa.

Kakkosta toteuttaakseni on kassavirran puutteessa jotain myytävä, jotta voi painottaa jotain toista yhtiötä tai avata uuden mielenkiintoisen position. 

Tällöin

a) saatan poistaa vanhoista omistuksista tappiollisia eriä (FIFO), mutta jos niitä ei ole, niin

b) höylään sieltä täältä hyödyntäen valinnoissa naisen logiikkaa, tai

c) myyn jotain mistä saanut tavoittelemani voiton ja/tai 

d) en näe kurssille enää nousuvaraa.

Allokaation muutoksia olen tehnyt esim. ost:llä kotiuttamalla pieniä voittoja Componentasta, Ilkasta, Stockmannista ja Suomisesta -> sijoitettu uusiin kohteisiin. Ost:llä tämä on kivaa, kun veroseuraamukset lykkääntyvät hamaan tulevaisuuteen. 

Kolmosta joutunut tämän vuoden aikana miettimään tavallista enemmän, kun IPO-aktiivisuuteni on ylättänyt kaikista ihmisistä eniten itseni! Pohtinut, onko ahneudella mittaa, pitääkö kaikkeen osallistua ja yrittää repiä rahallisesti pienikin voitto, kun eihän näistä IPOsta paljon piensijoittajan tilille kappaleitta tipu.

Joistain salkuista listautujista on myyty Inderes, MerusPower, Modulight, Lifeline SPAC, Orthex, Puuilo ja Spinnova. Vielä joissain salkuissa jäljellä ovat Aiforia, Inderes, Kempower, Merus Power, Modulight ja Lifeline SPAC.

Nelosen kohdalla pakko katsoa itseään pitkään peilistä ja kysyä miksi lähdin tähän tai tuohon ylipäätään mukaan. Jonkun peesissä, jossain hypessä vai luulinko olevani superfiksu ja fiksumpi kuin kukaan muu? Tässä kohdassa otan joko pikikset (nopeat kivat voitot) tai poistan tappioita. En siis odota joulukuuhun, vaan pitkin vuotta voi korjata virheitään. Kun siis kaikki me teemme virheitä, on parempi myöntää se ennemmin kuin myöhemmin, ottaa tappiot nopeasti ja sijoittaa parempaan kohteeseen. Kyllä, keskellä vuottakin myydyt tappiot kirjautuvat verovähennyksiin, daa.

Neloskohtaan liittyen yli laidan ovat lentäneet Admicom, Apetit, Kering, Farfetch ltd, Porsche Holding, Plug Power, Intel ja Tattooed Chef. Osa näistä oli reilun vuoden salkussa ja osa vain muutamia kuukausia. Osan myin tappiolla osan voitolla. Sanoisin vielä, että toivottavasti enemmän voitolla, koska hyvä pitää mielessä, että in the end of the day, sijoituksilla on tarkoitus tehdä voittoa.

Viitoskohtaan liittyen enpä ole muistini mukaan koskaan poistanut yhtiötä tällä perusteella. Kasvuyhtiöillä  arvostustasot ovat lähes aina järjettömiä, paitsi analyytikoiden mielestä, jotka ovat selvännäkijöitä, heh. Samaiset selvännäkijät ovat pitäneet KONE:tta kautta aikojen kalliina, mutta en vaan ole siitä luopunut ja toistaiseksi enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni. Se, että yksi vuosi kurssi menee vähän alamäkeen, ei haittaa. Sijoittamisessa ratkaisee pitkä peli, ei lyhyt, toisin kuin golfissa, jossa lähipeli ratkaisee. 

Kuutoskohtaan liittyen on todettava, että yllättävä, äkillinen romahdus on mahdoton ennakoida, koska syy siihen tulee yleensä puun takaa. Jos joku väittää tietävänsä milloin se tulee, niin varmuudella valehtelee. Siksipä kun se romahdus enemmin tai myöhemmin (taas) tulee, olen melkoisella varmuudella myyntien kanssa myöhässä, joten en myy! Sitä vastoin kuten vanha Mustanaamion (lempisarjakuvani) viidakon sanonta kuluu, kun veri virtaa kaduilla, niin osta.

Kun veri virtasi kaduilla maaliskuussa 2020

Koronan alkuvaiheessa, toki vähän myöhässä, koska tsunamivaroitus oli jo annettu, aloin neuvotella lisää limiittiä. Sainkin sen onnekseni järjestymään mielestäni riittävän nopeasti. Elin uskossa, että koska virustauti/pandemia kestää yleensä pitkään, kestäisi kurssilaskukin pidempään kuin kaksi viikkoa. Noh, ei kestänyt, eikä tullut edes tuplaveetä, niin sitä jäin rannalle nuottani ja tyhjän ämpärini kanssa. En tosin ollut yksin rannalla ruikuttamassa, olihan siellä muitakin kalastajia tyhjien ämpäreidensä kera, mikä tässä tilanteessa ei juurikaan lohduttanut. Omaan ämpäriin sain lopulta muutaman sintin, eikä niistä kyllä joulukalaa suolaan saanut.

Omia toimia ollen summannut MITÄ TULI TEHTYÄ 2021 otsikon alla.

Enemmän olen myyntejä katunut kuin koskaan ostoja. Malttia siis joulusiivoukseen ja hyvää joulumieltä!