MARRASKUU Change of Plan

30.11.2021

Henkilöllä on oikeus muuttaa mieltään ja tehdä uusia päätöksiä!

En mitään suuria muutoksia ole tehnyt, vaan pohtinut, että sijoittamisessa kuten ei elämässäkään pitäisi fiksoitua johonkin ennalta määrittämäänsä pilkun tarkkaan suunnitelmaan tai sääntöön.

Vuoristorata alkoi jo syys-/lokakuussa ja jatkunee loppuvuoden.

Marraskuussa osakevarallisuus oli kehityksen suhteen edellisen kk:n loppuun nähden enimmän aikaa plussalla, kunnes COVID-variantti iski stratosfääriin ja väri vaihtui kahdessa päivässä kirkkaan punaiseksi. No panic! Jukka Lepikkökin HS Visiossa https://www.hs.fi/visio/art-2000008405981.html kertoo, että isompi romahdus tulee vasta ensi vuoden alkupuoliskolla. Teslaa ja kryptojakin Lepikölla on salkussaan ja myös Alibabaa. Noh, Teslaa en vieläkään osta, vaan toistaiseksi Daimlerissa vara parempi. Alibaba/Kiina, not my cup of tee! Jukka on treidaaja, joten vuoristorata sopinee hänelle hyvin.

Vahvistusta omalle käsitykselle markkinasta sain, kun naapurin hevostalleilta huudeltiin, että loppuvuosi on laskua eikä ostettavaa nyt juuri ole. Tosin loppukuusta change of plan, ts. pieni syrjähyppy "en osta mitään" -suunnitelmaan, eli osallistuin Aiforian antiin ja niin osallistui tallipoikakin yhtenä ankkurisijoittajista. Kerta kiellon päälle, eli Nordeaakin silpaisin pienesti OST:lle, kun eihän siellä voi rahaa tyhjän panttina pitää.

Myyn, ei kun ostan, vai sittenkin...

Joskus, kun pää on pörssin liikkeistä sekaisin, eikä tiedä mitä tehdä, niin on hyvä olla tekemättä yhtään mitään! Tämä tosin helpommin sanottu kuin tehty huomaan, kun katson omia toimiani. Myyntipäätösten tekeminen on itselleni aina vaikeata, mutta osin salkun tuotoilla elävälle pakollista. Ostopäätösten tekeminen taktiikalla OR (=odotetaan rauhassa) on helpompaa. Ostamista vaikeuttaa vain oma matalla cash flow, siksi sanon nuorille ja aikuisillekin, että palkkatulo on ihan hyvä olla ja sitä kannatta koittaa kasvattaa. 

Oma kokemus on osoittanut, että ajan kuluessa hinnat eivät alene ja iän karttuessa elinkustannukset eivät laske, vaikka moni toisin kuvittelee! Silloin on kiva, että on sijoituspääomaa mitä myydä.

Myynnit

UMPää vähensin osakesäästötilin erän pienellä voitolla, Harvian postin kokonaan. Lähdin Harviaan myöhään, joten olin ostanut "kalliilla", paikannut toisella ostolla ja nyt otin omat +kulut pois. Em. myyntien tausta oli halu sijoittaa rahat toisaalle. Kun kassavirtaa ei juurikaan ole, niin pitää jotain myydä voidakseen ostaa. Joku voisi kutsua tätä vekslaamiskeski, minulle tämä on allokaation ja painotusten säätöä sekä tasapainoilua tulojen ja menojen kanssa. Muita pieniä vähennyksiä tein Outokummusta ja Inderesistä ja loput Vaisalat myös myin. Näistä kolmesta sain prosentuaalisesti hyvät voitot.

NVIDIA on ollut nousukiidossa, suunniteltu lisäys ei onnistunut. ATH lukemat paukkuivat ja arvostustaso alkoi mietityttää. Onko kovalle nousulle perusteita, onko kurssiin tarttunut metaverse-hype. Harkitsin, josko sittenkin keventäisin ja kun Seeking Alfa -sivustolla povailtiin yhtiölle -50%:n laskuvaraa, niin vähensin pienesti. Seuraavana päivänä tuli positiivinen Q3 raportti, tietenkin ja kurssi tottakai jatkoi nousuaan. Tästä megatrendi yhtiöistä kannattanee pitää kiinni kaksin käsin. Noh, loppukuusta tämä näyttikin sitten olevan lisäyshinnoissa, kiitos COVID-variantin, mutta en vielä painanut ostonappia.

Fortumia vähensin salkusta, jossa se on reippaassa ylipainossa. Auton maksuun meni nämä rahat, joten automme nimen voisi hyvin vaihtaa Fortumiksi. Kaikki lyhyet matkat ajan sähköllä, siinäkin mielessä uusi nimi olisi osuva. Sitten Aurora, aina kirvelee myydä tappiolla. Auroran punainen rivi olisi pitänyt poistaa jo kauan sitten ja laittaa raha parempaan kohteeseen (jälkiviisautta). Perusohje "ota tappiot nopeasti", ei aina toteudu.

Clean Energy ETF myös vähensin. Tämän ETF:n kehitys on ollut takkuista vs. yksittäinen suora omistukseni samaan genreen kuuluvassa Enphase Energyssä! Tämä kokeilu todisti itselleni, että mieluummin valitsen yrityksen ja hyväksyn, että teen sen suhteen mahdollisesti väärän valinnan, kuin että ammattimainen salkunhoitaja tuottaa hajautuksellaan kehnoa tulosta toimialalla, joka on megatrendi. Kuka näihin omiin kykyihini uskoo, jos en minä itse.

Ostot

Ruotsalaista startupista, BICO Groupista, suunnittelin kotiuttavani voittoja kun oli jo reippaasti yli 100% plussalla. Kuinka ollakkaan se kääntyi yllättäen jyrkkään laskuun ja kun en löytänyt laskuun muuta syytä kuin, että korjasi aiempaa voimakasta nousuaan, niin myynnin sijaan change of plan ja lisäsin. Pohjaonginta ei taaskaan onnistunut, joten katselen toistaiseksi punaista riviä. New plan on OR.

Sunnitellusti lisäsin Metso-Outoteciä, kun hinta oli sopiva ja Inderesin analyysi kävi järkeen: "Ensimmäisenä toimintavuotena yhdistymisen jälkeen saavutettiin useita tavoitteita; muun muassa yhdistymiseen liittyvät synergiatavoitteet on lähes saavutettu tavoiteltua nopeammin, ja yhtiö on siirtymässä seuraavaan vaiheeseen. Nyt keskiössä on kestävän kehityksen mukainen kasvu ja panostus teknologiakehitykseen, jolla yritys tuo huomattavia etuja asiakkailleen ja koko teollisuudenalalle."

Citycon, no eihän minun tätä pitänyt ostaa! Yhtiön kurssi ollut laskutrendissä viimeiset 5-10 vuotta ja on "ikuinen lupaus" käänteestä. Sitten OP:n analyytikko maalaili yrityksen tulevaisuutta niin isolla pensselillä, että lankesin ja ostin OST:lle pienen position. Jos ei muuta, niin käännettä odotellessa osinko-% nykyhinnalla on seitsemän pinnassa, joten nautin edes siitä.

Modulight, pohjimmiltaan tamperelainen sydämeni sykkii tälle. Ei mitään järkiperustetta pienelle lisäykselle. Hankala päästä eroonkin, kun vaihto on niin pientä. Periaatteessa en näitä narikoita pitkään ole salkuissa holdaillut. No kattellaan, sano tamperelaine.

Ostolaidalla ovat KONEen suuromistajat ja johto, he näemmä edelleen paisuttavat omaa, jo ennestään massiivista omistustaan. Itselleni, "I love KONE -ihmiselle", sen kurssikehitys on 2021 aikana ollut pienoinen pettymys, YTD -12,4%. Kiinan kiinteistömaailman epävarmuus vaikuttanee edelleen, samoin ilmeisesti materiaalikustannusten nousu. Johto ei ole kumpaakaan asiaa liiemmälti kommentoinut. Minun TOP 10:ssä KONE on joutunut luovuttamaan ykköspaikkansa Sammolle ja Fortumkin kiilasi sen ohi. Pysyn omistajana, ei toimenpiteitä.

Kaikista edellä mainituista myynneistä olisin marraskuun aikana saanut paremmankin hinnan, samoin olisin voinut ostaa "halvemmalla" kuin mitä tein. Kurssisuunnan ennustaminen ja huippuun osuva myynnin ajoittaminen kuin myös oston tekeminen pohjilta onkin vaikeata, ellei mahdotonta! Tästä totuudesta huolimatta valtaosa sijoittajista/osakepoimijoista kuitenkin yrittää ajoittaa, niin minäkin - yritän!

Marraskuun tähtiä ovat olleet NVIDIA ja Enphase Energy, joista jälkimmäisen puolentoista vuoden omistuksen kehitys +360 % on jo pelottavan kova! Nämä em. ja muut sijoitukseni ja niiden hajautus olivat marraskuussa esillä Henri Elon Salkunrakentajien kolumnissa https://www.salkunrakentaja.fi/2021/11/faina-kanerva-hajauttaa-fiksusti/. Riittävän laajan hajautuksen iloja onkin, että em. nousijat paikkaavat mm. alkuun voittoisan BICO Groupin romahdusta syvän punaiseksi riviksi!

YTD

Portfoliosamme suurimmasta laskusta vastaa Neste, jonka about -30% pudotus alkaa jo kutittaa ostosormea. Singapore II valmistunee 2023 ja sitten se vois taas alkaa rokkaamaan, kuten kalakaverini Peter asian ilmaisee. Maltan vielä, ehkä lisäys jossain vaiheessa. Nyt kuitenkin OR.

Osakepääoma YTD 2021 vs. 2020 loppusaldo oli edelleen plussalla huolimatta koko vuoden aikana normaalia suuremmasta kulutuksesta. Keittiöremontti ja auto yht. n. 110 k€ on ollut ylimääräistä menoa. Kumpaakaan "sijoitusta" en kadu, vaan nautin päivittäin uudistetusta keittiöstä ja turvallisista ajokilometreistä "Fortumillamme".

Sijoittamisessakin "Change of plan" tilanteen mukaan on siis ihan ok!

Kuten edellä tullut kirjoitettua olosuhteet ja tilanteet muuttuvat ja näin ollen omaa toimintaansa saa ja pitääkin joskus muuttaa. Elämän tai sijoittamisen perusta ei pienistä suunnitelmien "syrjähypyistä" heilahda.

Kun perheemme elämä 20 vuotta sitten heitti kuperkeikkaa, viisas ystäväni psykiatrian prof. Matti Huttunen sanoi: "Faina, nyt päätät tehdä näin, mutta muista, aina voit tehdä uusia päätöksiä". Tämä onkin ollut hyvä ohje aivan kaikessa!

KL 30.11.2021: Pörssien loppuvuotta värittää tavallista suurempi heilunta, sijoitusjohtajat ennakoivat - "Moni haluaa varmistaa, että vuodesta jää käteen hyvät tuotot"

Myynnit: Aurora 8,90, Cl Energy ETF 11,90, Fortum 25,30, Harvia (ost) 53,30, Inderes 39,60, NVIDIA 271,65, Outokumpu 5,30, UPM (ost) 32,50, Vaisala 48,80

Ostot: Aiforia merkintä 5,01, BICO (SEK) 318-327, Citycon 6,97, Metso-Outotec 8,78, Modulight 12,95, Nordea (ost)10,48