MARRASKUU

02.12.2022

Inflaatio, korot, energiakriisi, taantuman uhka ja kuitenkin...

Lokakuun kuolleen kissan pomppu jatkui... 

...ja olikin marraskuussa pidempi ja korkeampi kuin lokakuussa! Olihan maraskuu loistava! Loppuun asti piti jännittää, että pitääkö tämä nousu ja kyllä + 190K€ vs. lokakuun lopun tilanne. Nyt on kaksi hyvää kuukautta takana ja innokkaimmat jo ennustelevat, että käänne parempaan alkoi.

Olisiko taantuma jo hinnoissa, näin ainakin moni arvelee USA:n suhteen, jossa onkin koettu melkoisia kurssirysähdyksiä (teknot). Suomessa kasvuyhtiöt (varmaan muuallakin, mutta seuraan suomalaisia) ja muutamat viime vuoden hypeyhtiöt ovat tulleet rajusti alas. Joitain hiljattain listautuneita yhtiö saisi nyt alle listautumishintansa. Joko siis aika lähteä ostoksille? Kyllähän etsivä aina jotain ostettavaa löytää kuten allekirjoittanut, joka tässä marraskuussakin oli enemmän osto- kuin myyntilaidalla.

Veromyyntejä

Vaikka alkaakin olla aika kääntää katse ensi vuoteen, on sitä ennen hyvä tarkastella salkkuaan kriittisesti ja tehdä verotusmyyntejä tai ainakin suunnitella niitä. Tyylejä ja tapoja on useita.

Joku toivoo loppuvuoteen asti, että jokin tappiollinen sijoitus kääntyisi tai ainakin nousisi niin, että tappioita ei tulisi "niin paljon". Itse kannatan virheiden tunnustamista "rather sooner than later", mutta oma toiminta ei aina vastaa tätä ajatusta.

Toinen tapa on ulkoiluttaa hyvänä pitämänsä yhtiön vanhemmassa päässä olevia tappiollisia eriä. Kun lähes kaikki on tänä vuonna laskenut, niin sellaisia "ulkoilutettavia" (myydä ja ostaa parin päivän kuluttua takaisin) eriä saattaa itse kunkin salkusta löytyä. Tätäkin olen yrittänyt vaihtelevalla menestyksellä.

Olen myös yrittänyt toimia ennakoivasti ns. etupainotteisesti ts. laskumarkkinassa vuoden mittaan koittanut tilaisuuden tullen ostaa halvalla yhtiöitä, joita haluan edelleen pitää salkussa ja joiden uskon pidemmällä aikavälillä nousevan, mutta niiden vanhemmat erät olen ostanut kalliilla ja ovat tappiollisia. Ajatus on, että jos vanhat erät vielä loppuvuodestakin ovat tappiolla, niin ne sitten myydään verovähennyksiin. Ongelma vaan on, että hyvistä ei pitäisi luopua ja niinpä joskus annan ajan hoitaa pienet tappiot ja siedän hetken punaisia vanhojakin eriä salkussa. Jos kyse satasasista, niin annan olla, jos tuhansista, niin pitää jo toimia.

Myönnän, että tappiolla myyminen kirpaisee, paitsi silloin kun voi vain myöntää tehneensä väärän sijoituksen ja heh, kirpaisee se silloinkin!

Pienten tai tilapäisten suurienkaan kurssiheilahteluiden en anna vaikuttaa omiin toimiin. En myöskään tyhjennä salkkua yllättävissä katastrofeissa (korona), sota (Ukraina). Kun yllättävä tilanne tulee, on usein myöhäistä reagoida, joten elän sen yli tyyliin I'm keeping calm and playing tennis!

Vuosi 2023

Vaikka markkinatilanne ja mahdollinen taantuma olisi vielä kysymysmerkki, niin inflaatio jyllää edelleen pienentäen kuluttajien ostovoimaa, madaltaen yritysten liikevaihtoa ja tuottoa (ellei omaa erinomaista hinnoitteluvoimaa). Korot ovat korkealla, velkamenot nousevat kaikilla, reaaliomaisuus laskee asunnon omistajilla jne. Päälle vielä energiakriisi, niin eihän tuo tuleva vuosi kovin valoisalta näytä.

"Ensi vuoden markkinakehityksen määrää talous ja se, tuleeko taantuma. Ja jos se tulee, niin millainen. Taantuma määrää myös tuloskehityksen", S-Pankin Lippo Suominen toteaa . Samaa mieltä ovat OP:n pääanalyytikko Antti Saari ja Nordean - sattumoisin samanniminen - strategi Antti Saari (KL 29.11).

Strategit siis uskovat yritysten tuloskehityksen vaikuttavan keskeisesti ensi vuonna osakehintoihin. Älä!

Eipä tähän ole juuri lisättävää. Ymmärrettävästi arvo- ja laatuyhtiöitä painottavat ja syklisikäkin voisi harkita loppuvuotta kohti, paitsi mihin unohtuivat kovin alas lyödyt teknoyhtiöt? Oma riskin sietokyky huomioiden niihin voisin itse kohta tarttua. Alpahbet (Google), Microsoft ovat omassa seurannassa.

Joulukuussa jälleen FED:n ja EKP:n korkopäätökset. EKP:n varapääjohtaja Luis De Guindos on synkkänä. Ei ole helppoa tasapainoilla päättäjillä näiden kanssa, kun päällä on kova inflaatio ja lisäksi energiakriisi. Niinpä pohdinnassa myös, miten ahdinkoon joutuneita kotitalouksia tuetaan ja millä rahalla. Onko järkeä kasvattaa valtioiden velkataakkaa, mitä vaihtoehtoja? Eipä käy kateeksi päättäjiä!

En siis nyt 2022 loppuvuodesta korkkaa vielä samppanjapulloa vaikka nousukiimaa onkin ilmassa!

Pikkujoulut

Poikkeus vahvistaa säännön. Kalastajien pikkujouluissa iki-ihanalla Pörssiklubilla toki korkattiin samppanjaa! Ohjelmassa mukana Elina Valtonen, Verneri Pulkkinen, Ritva Karling, Aleksi Kopponen ja tietenkin hyvä edustus kalastajia vaihtamassa ajatuksia pörssikuulumisista. Olihan tämä piristävää marraskuun pimeydessä! Lämmin kiitos sponsorimme AP, joka ei ollut PA 😘.

Tilaisuuden kuvaus kredit ja kiitos Camilla Schwenson-Holmberg

Marraskuun toimia

Omissa toimissa tämän kuun ostoissa korostuu kuitenkin näemmä usko tulevaan, koska lisäyslistalta löytyy "tulevaisuuden toivot": Aiforia, AMD, BICO, Merus Power ja Remedy. Lisäykset ovat kuitenkin maltillisia, ei mitään suuria siirtoja. Mikään edellä mainituista ei mahdu omaan TOP 10 listaan, ei edes lähelle.

Rahallisesti tänä vuonna olen eniten kasvattanut finanssisektoria (Nordea, CapMan ja Sampo) ja teknologiaa (ASML, AMD, Aiforia) ja energiaa (Neste, MerusPower).

Lopuksi

Kun katson portfoliota ja sen hajautusta, niin en koe suurta tarvetta poistaa mitään yhtiötä. Kokonaisuudessa on sopivasti turvaa ja myös riskiä oman sietokyvyn mukaan. Yhtiöitä on 26 kotimaista ja 11 ulkomaista. Ehkä liikaa, mutta tässä on neljä salkkua (oma, mieheni, yritykseni ja vielä oma ost), joissa vähän eri painotukset. Seurattavaa kyllä riittää, siksi harkitsen pitkään uusia yhtiöitä. 

Mietin toki myös mistä luopua ja kahden vaiheilla olen MerusPowerin suhteen. Revenion korkea arvostus myös vähän mietityttää, mutta tuntuu menevän hyvin, joten pidän. Sievi Capital koettelee todellakin kärsivällisyyttäni. Annan sille vielä vuoden aikaa. Myy huonot ja pidä hyvät pätee edelleen.

Sen verran pahaa jälkeä alkuvuoden laskukuukaudet tekivät, että huolimatta loka- ja marraskuun nousuista ja vaikka vuoden ostot ovat plussalla ja vaikka vielä joulukuukin menisi hyvin, niin vs. viime vuoden loppu, taidan jäädä miinukselle. Aika näyttää.

Tämän kokonaisuuden kanssa olen kuitenkin hyvin ZEN ja menen kohti taantumaa rauhallisin mielin. Pitkä peli ratkaisee.



Näiden kuurapartojen kera mukavaa joulun odotusta kaikille!






Myynyt:

VolksWagen 140,0:              Verovähennyksiin. Poistin position kokonaan, pidän tallissa Mersun, joka on paras.

Ostot:

Aiforia 3,06:                          Tekoälyn tulevaisuutta, startup tyyppinen riskisijoitus

AMD 70,85:                           Lisäystä digipainotukseen.

BICO 6,47-6,82:                    Lääketeollisuuden teknoa. Volatiili st-up, johon uskon edelleen.

Merus Poweria 4,41:            Sähkönvarastoinnilla ja MP:n tarjoamilla teknologioilla uskoisin olevan kysyntää.                                                      Voin olla väärässä. Ehkä liian pieni menestyäkseen (kilpailukyky)?

MetsäBoard 7,72:                 Hyvä yhtiö, lähes nettovelaton ja tehdas pyöri yötä päivää.

Remedy 24,85:                      Semi pakollinen kuukauden lisäys.

TeitoEvry 26,34-27,06:        Uutisoinnin innoittamana ostin lisää.

UPM 34,06:                            Takana erinomainen menneisyys ja edessä loistava tulevaisuus.