RISKIÄ HARKITUSTI

05.01.2022

Aina ei kaikki mene kuin Strömsössä

Haluatko voittaa isosti, kuka ei haluaisi? Iso riski ja suuri voitto kulkevat monesti käsi kädessä. "Se ei pelaa, joka pelkää" on monelle tuttu sanonta, jota ylpeänä toitotetaan, kun ollaan voitolla. Liian usein unohtuu, että riskiin liittyy myös valitettavan usein tappio. 

Oma riskinsietokykyni on pankissa arvioitu korkeaksi, siitä huolimatta otan riskiä harkiten, vain sen verran kuin voin hävitä, ilman, että salkkuni mitenkään merkittävästi kärsii. Tähän liittyen pyrin pitämään mielessä kultaisen säännön "ota voitot hitaasti ja tappiot nopeasti"! Noh, helpommin sanottu kuin tehty!

Case Cellink/BICO Group

Minulla on ilo olla osa fantastisen ihanaa pientä sijoitusyhteisöä, jossa on minua fiksumpia ulkomaisten yhtiöiden kartoittajia. Kaikki, eivät aina osu lankulle (Blogissa "Mitä tuli tehtyä" löytyy useampi esimerkki), mutta kun tartuin peesissä Cellink Ab -yhtiöön, ajattelin, että tämäpä on mielenkiintoinen https://bico.com

Lähdin mukaan joulukuun lopussa 2020 hintaan 234,75 SEK (23,42€). Pian sain ilokseni huomata, että tämähän lähti kuin hauki rannasta kiitoon. Kiireesti vähän lisäsin, kun kurssi oli jo lähes tuplaantunut ollen 526 SEK. Mietin, että tässäpä lähdin hienoon peesiin Ruotsalais-Amerikkalaiseen kultasuoneen, voimakkaasti kasvavaan start up -yritykseen!  Huomasin kyllä pian, että kurssi heiluu voimakkaasti ja osoittautuikin olevan todella volatiili. Lisäilin vielä laskevaan kurssin ja vielä toiseenkin salkkuun lisäsin! Olin erittäin tyytyväinen omaan fiksuuteeni näiden lisäysten suhteen, kun elokuussa jälleen noustiin ja kurssihuippu 630 SEK oli totta!  WOW, omille ostoille nousua puolessa vuodessa n.140%! Taputin itseäni selkään! That a girl!

Kuinkas sitten kävikään?! Lokakuun blogissa totuuden nimissä pohdin, että tästä pitäisi jo varmaan vähentää. Voittojen kotiuttaminen olisi ollut järkevää, kun vola on kova ja riski ilmeisen korkea. Tyypillisesti pitää muutama yö nukkua myyntipäätösten kanssa ja kuinka ollakaan syyskuun turbulenssin seurauksena BICO Group (nimi muuttui kesällä) lähti laskuun. Vieläkin toiveikkaana, muka tottuneena volaan, ajattelin, että uusi huippu varmasti taas tulee. Niin eipä mitään, ostetaanpa tätä taas lisää laskevaan kurssiin, kun en löytänyt mitään syytä laskuun. Ja kurssihan vaan jatkoi laskuaan...

Vuoden 2021 loppupuolella oli kokonaisuus +140%:n voitollisuudesta kääntynyt kirkkaanpunaiseksi riviksi salkussani. Kun sitten joulukuussa piti saada verovähennyksiä, niin siinä sitten suurien voittoseteleiden sijaan myin tätä yhdestä salkusta tappiolla. En tietenkään kaikkea myynyt, kun eihän tämä nyt enää voi laskea! Famous last words! 

Ketään ei nyt varmaan enää tässä vaiheessa yllätä, että juuri ennen vuoden vaihdetta tein sen taas, ostin tätä vähän takaisin hintaan 259 SEK. How clever was this!?

2022 vuosi alkaa mukavasti, kurssit nousevat, paitsi tietenkin BICO Group, joka nyt tätä kirjoittaessa tullut muutamassa päivässä -8% alas. Hinta per kpl on nyt 254,60 SEK, kun ensimmäisen ostoerän kappalehinta oli 234,75 SEK eli vain noin euron halvempi. Jäljellä oleva positio on tällä hetkellä kumulatiivisesti -24% tappiolla. 

Katson "jarimaiseen" tyyliin itseäni peiliin ja kysyn, olisiko pitänyt ottaa tästä kaikki tappiot nopeasti, saada ne vielä viime vuoden verovähennyksiin?! TIETENKIN OLISI!  Vaan mitä mietin nyt  - olisiko jo aika lisätä 😂! No ei kuitenkaan, nyt teippaan tämän yrityksen ostonapin, joskaan en vieläkään osaa painaa myyntinappia! Odotan ilmeisesti, että saan vielä isompia verovähennyksiä tämän vuoden 2022 verotukseen 🙈! 

Osto-myyntihistoria

Ostot SEK, 2020: 235  2021: 527 - 472 - 352 (salkku b), 401 - 327 - 327 (salkku b), 319 - 259. 

Myynnit SEK, 2021: tappiolla 270 ja 2022: tappiolla 285 (salkku b).

Miten vaikeata onkaan myydä tappiolla?! 

Vaikka ei isoista tappioista ollutkaan kyse, niin valehtelisin, jos väittäisin, että ei yhtään kirvele! Tietenkin kirvelee! Varsinkin kun suuri voitto oli jo melkein kotona.

Todettava tähän, että tappiolla myyminen olisi varmasti joskus "kannattavampaa", kuin sulkea silmänsä ja jäädä odottamaan vielä suurempia tappioita. Tätä voi itse kukin miettiä, myös minä!

Oppi ja ikä kaikki

Tästä oppineena, Enphase Energy 1,5 vuoden sijoituksesta kotiutin juuri osan hyvällä, 286%:n voitolla. Tämän yhtiön jännitystarina jatkuu, mutta siitä voinkin kirjoittaa ihan oman blogin.

Älä tee niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä ja moni muu sanoo: 

"Ota voitot hitaasti ja tappiot nopeasti"

7.1.2022 BICOn tarina jatkuu päivityksin...

 Ei tätä voi tähän jättää! Sen verran sisuunnuin tästä alkuvuoden ensimmäisen viikon laskusta YTD -17,9%, että piti etsiä huonoja uutisia ja kun niitä ei löytynyt, niin katsoa tarkemmin Simply Wall st -sovelluksesta mitä analyysiä sieltä löytyy.

On tämä yksi tapa katsoa. Hiukan vaikuttaa aliarvostetulta, joskaan en tuolle Fair Value:lle (viime vuoden ATH) mitään vedenpitävää perustetta löydä. In any case, selvää on, että tämä on erittäin volatiili High RISK osake, joka voi vielä antaa paljon, tai sitten ei! Jos kiinnostuit, niin kts. enemmän tästä: https://simplywall.st/stocks/se/pharmaceuticals-biotech/sto-bico/bico-group-shares

Seuraan BICOa edelleen ja ihan omaksi iloksi päivitän tähän blogiin tapahtumia. En vielä ostanut lisää.

To be continued...